07 marraskuuta 2015

Sananen oliiviöljystä


Los olivares 
Harmaanvihreät valtavat oliivipuulehdot olivat upea näky maantie-etapilla Málaga - Granada. Tätä samaa maisemaa jatkui kymmeniä kilometrejä tien molemmin puolin. Ajankohta oli maaliskuu ja oliivipuut täydessä lehdessä, muut lehtipuut täysin lehdettömiä. Retkemme opas kertoi, että oliivipuut ovat ikivihreitä ja voivat saavuttaa useiden satojen vuosien iän - ja yhä tuottaa satoa.


Puolet maailmantuotannosta
Koko maailman vuosittainen oliiviöljyntuotanto on 3 miljoonaa tonnia, josta Espanja tuottaa noin 50%, Andalusia yksin noin 39%. Seuraavaksi suurimmat tuottajamaat ovat Italia, Kreikka ja Turkki, mutta niiden tuotantomäärät ovat aika pieniä verrattuna Espanjan määriin.

Välimeren ruokavaliossa
oliiviöljy on olennainen osa. Lisäksi kalaa, kokojyväviljaa, paljon kasviksia ja hedelmiä, pähkinöitä, palkokasveja... Lihaa, lihavalmisteita ja maitotuotteita kohtuullisesti, samoin alkoholia, lähinnä punaviiniä. Ruokavaliota pidetään erittäin terveellisenä.


Extra Virgin oliiviöljy
Mekaanisin menetelmin kylmäpuristettu, terveellisin, mutta ei hyvä valinta paistamiseen, koska sen savuamispiste on alhainen. Paistamiseen parempi valinta on joku vähemmän hieno oliiviöljylaatu, jonka savuamispiste on korkeampi tai rypsiöljy. Lisää tietoa oliiviöljyn käytöstä ja valinnasta. Toki juttuja oliiviöljystä on netti pullollaan...

Oliiviöljyn väitettyjä terveyshyötyjä
- Nostaa veren HDL-kolesterolia ja alentaa LDL-kolesterolia, mikä on eduksi sydänterveydelle.
- Runsas E-vitamiinipitoisuus vähentää hapetusstressiä ja tulehdusta, mikä saattaa vähentää rintasyövän sekä sen uusiutumisen riskiä.
- Lisää kylläisyyttä auttaen vähentämään ylipainoa.
- Alentaa verenpainetta
- Eduksi diabeetikoille, koska parantaa sokerinsietoa ja insuliiniherkkyyttä.
- Edesauttaa kalsiumin, magnesiumin ja sinkin imeytymistä vähentäen siten osteoporoosin riskiä.
- Nivelrikkoa esiintyy vähemmän henkilöillä, joiden ruokavalioon kuuluu runsaasti oliiviöljyä.
- Ehkäisee solujen vanhenemista, edistää aivojen toimintaa ja ehkäisee muistisairauksia kuten Alzheimer.
- Edesauttaa ruuansulatusta ja ehkäisee ummetusta.
- Ulkoisesti käytettynä hoitaa ja kosteuttaa ihoa ja hiuksia.


No niin. 
Onhan se siis ihmeaine. Sitä edelleenkin käyttämään. 
Ostetaan mieluiten tummassa pullossa tai ainakin säilytetään pimeässä ja viileässä.


Kuvat netistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja sekä Googlen sivulta.